Arkisto ‘ajankohtaista’ aihealueelle

Auton sisustaminen

Kirjoittanut admin Joulukuu 22nd, 2010

Aina silloin tällöin kodissa täytyy pitää sisustamistauko, ja katseet tulee suunnata uusiin kohteisiin. Mikä olisikaan parempi sisustamisen kohde kuin perheen auto? Auton voi sisustaa vaikka koko perheen voimin, jolloin saadaan yhteistä kivaa puuhasteltavaa. Näin talvisaikaan kun on kylmää, voidaan sisustaminen aloittaa suunnittelulla. Ei muuta kuin tuning verkkokauppa auki ja sisustuselementtejä valitsemaan.

Joulu ja sisustaminen

Kirjoittanut admin Joulukuu 3rd, 2010

Miten Sinä luot joulun ilmettä kotiisi? Suosituimpia perinteitä taitavat olla joulukranssi ovessa, jouluvalot ikkunoissa ja parvekkeilla sekä huurrekuviot ikkunoissa. Lapsuudessani ikkunoihin laitettiin myös valkoisesta paperista askarreltuja lumihiutaleita tai punaisesta pahvista askarreltuja tonttu-ukkoja. Äitini myös vaihtoi jouluisin vähintään keittiön verhot punaisiin jouluverhoihin. Isäni puolestaan tykkäsi tehdä jäälyhtyjä. Omassa kodissa asuessani olen kauan ollut sillä kannalla, ettei [...]

Tee se itse joulukoristeet

Kirjoittanut admin Marraskuu 24th, 2010

Joulun pikku hiljaa hiipiessä lähemmäksi täyttyvät useimmat kaupat täyttyvät jälleen kaiken maailman joulukoristeista ja joulukrääsästä. Kulutusjuhlanakin tunnettua joulua voi onneksi viettää myös ekologisesti ja ostaa esim. kierrätysmateriaaleista tehtyjä joulukoristeita tai askarrella ne itse.

IKEA mukana parantamassa lasten oikeuksia

Kirjoittanut admin Marraskuu 5th, 2010

Marraskuussa 2010 juhlitaan jälleen YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen vuosipäivää. Tänäkin vuonna IKEA järjestää vuosipäivän kunniaksi pehmolelukampanjan: IKEA lahjoittaa jokaisesta 1.11.-23.12.2010 välisenä aikana IKEA:sta ostetusta pehmolelusta 1 euron lasten koulutukseen. Myös lastenkirjat kuuluvat mukaan kampanjaan. Ikean sivuilla voit nähdä yhdellä eurollakin on väliä ja mitä 1 eurolla esimerkiksi saa. Lasten koulutuksen tukeminen on tärkeä asia, sillä [...]

Saunan sisustaminen

Kirjoittanut admin Marraskuu 3rd, 2010

Iltojen pimetessä ja sään kylmetessä mikä lämmittäisi suomalaisen sielua paremmin kuin sauna, joita löytyy Suomesta jopa yli 2 miljoonaa! Koska suomalaiset saunovat paljon niin talvisin kuin kesäisinkin, saunojen ulkonäköön ja käyttömukavuuteen panostetaan. Suomalaiset tietävät, että saunanautinto alkaa jo pukuhuoneessa:

Sisusta tuoksuilla

Kirjoittanut admin Lokakuu 11th, 2010

Tiesitkö, että tuoksuilla on tutkitusti vahva vaikutus ihmisen mielialaan, käyttäytymiseen sekä ajatteluun, sillä tuoksut vaikuttavat suoraan tunteisiimme, koska hajuaistimukset kulkevat aivojemme limbiseen osaan, jonka tehtävänä on mm.tunteiden käsittely. Tästä johtuen hajuun liittyvä tunne ei ole koskaan neutraali, vaan joko hyvä tai paha.  Olet saattanut huomatakin tämän, kun läheisyyteesi on saapunut ihminen, joka tuoksuu aivan samalle [...]

Koiraperheen sisustusvinkit

Kirjoittanut admin Syyskuu 29th, 2010

Koiran jo jonkin aikaa omistaneet tietävät jo kokemuksesta, että tämä ehdottomasti tärkein perheenjäsen asettaa asunnolle ja sen sisustuksella omat ”vaatimuksensa”. Sen sijaan vasta äskettäin koiran hankkineet oppivat tämän opetuksen parhaillaan kantapään kautta. Jotta koirasi pysyisi mahdollisimman tyytyväisenä eikä karkaisi tielle tietämättömille, kannattaa sisustuksessa ottaa huomioon ainakin seuraavia asioita.

Led-valot yleistyvät

Kirjoittanut admin Elokuu 20th, 2010

Harva tulee valaistusta suunnitellessaan ajatelleeksi, että energian säästäminen onnistuu itse asiassa paremmin usean kohdevalaisimen avulla kuin sinnittelemällä pelkkien kattovalaisimien varassa. Kohdevalaistusta suunniteltaessa kannattaa tutustua led-valoihin ja niiden avaamiin monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin. Led-valot ovat lisäksi energiansäästölamppuja ympäristöystävällisempiä valon lähteitä, sillä ne saattavat hyvin kestää jopa läpi elämän.

Minimalistinen sisustus

Kirjoittanut admin Elokuu 9th, 2010

Oletko Sinä rönsyilevä sisustaja vai minimalisti? Moni on varmastikin näiden kahden ääripään väliltä, eikä tunnusta seisovansa kummankaan sisustussuuntauksen joukoissa. Mistä minimalismissa, joka herättää ajoittain erittäin vahvoja mielipiteitä ja yleensä vastaan, on oikein kysymys? Minimalististisuutta kunnioittava sisustaja pyrkii keskittymään sisustamisessa vain  olennaisimpaan ja karsimaan kaiken muun. Minimalismi sanalla tarkoitetaankin niukkuutta. Rönsyilevät sisustajat sen sijaan pitävät  minimalistista [...]

Mattojen pesu

Kirjoittanut admin Heinäkuu 22nd, 2010

Ajattelin kirjoittaa hieman mattojen pesemisestä, joka on parhaillaan itse kullekin ajankohtaista puuhaa. Räsymatot suositellaan pestäväksi vuosittain, aidot käsinkudotut matot puolestaan kolmen – viiden vuoden välein, ellei näkyvää likaa ole. Perinteiset räsymatot voit huoletta pestä vedellä itse, mutta muiden mattojen kanssa kannattaa ensin varmistaa maton pesuohjeista millaista puhdistamista matto kestää. Jos matto kestää vesipesun, kannattaa matto [...]

Asiasanat: ,