Piha juhlakuntoon

Kirjoittanut admin Toukokuu 26, 2010

pihakivet ja puutarhahiekka

Juhlat tulossa ja piha ei ole juhlakunnossa? Ei hätää! Harkitse seuraavia: valmisnurmikko, askellaatat, koristekatteet- ja kivet sekä puutarhahiekka.

Valmisnurmikko

Pari viikkoa ennen juhlia ehdit vielä loihia kellertävän nurkkimosi juhlakuntoon valmisnurmikolla,  joka lisäksi juurtuu vanhan nurmikkosi päälle muutaman viikon aikana. Valmisnurmikko myydään rullina ja rullien levitys on helppoa ja nopeaa. Ennen asentamista tulee alusta kuitenkin kunnostaa, ja kunnostus kannattaa tehdä valmiiksi ennen valmisnurmen hankintaa, sillä valmisnurmirullat tulee levittää mahdollisimman pian, joitteivät ne kuivu.Viimeistelyyn tarvitaan lisäksi verkkojyrä, jotta juuristo saadaan asettumaan tiiviisti uutta kasvualustaa vasten ja juurtumaan nopeasti ja tasaisesti. Tärkein hoitotoimenpide nurmen asennuksen jälkeen on kastelu, sillä nurmikko ei saa päästä kuivumaan. Ja tietysti nurmea tulee hoitaa normaalinurmikon tavoin kokon kesän ajan, muista siis juhlien jälkeen kaivaa esiin myös ruohonleikkuri.

Askellaatat

Tyylikkäitä polkuja tai patioita pihallesi rakennat helposti askellaatoilla. Laattoja löytyy useita eri kokoja sekä muotoja ja luonnollisimman lopputuloksen saat yhdistelemällä eri kokoja keskenään. Askellaatat on helppoja asentaa itse eivätkä ne vaadi kummoisempia pohjatöitä.  Laattoja löytyy myös reiällisiä, jolloin laatan keskelle voi laittaa vaikka jonkin kasvin, ulkotulen tai mitä ikinä keksitkin juhliisi sopivaa. Persoonallisimman ja yllätyksellisimmän lopputuloksen saat käyttämällä ennakkoluulottomasti omaa mielikuvitustasi.

Koristekatteet

Koristekatteilla voit luoda pihallesi tyylikkään hillittyjä  ja yhtenäisiä väripintoja. Katteita voi käyttää myös koriste tarkoitukseen. Katteet toimivat loistavana peitemateriaalina ja katteella peität juhlien ajaksi esimerkiksi vielä istuttamatta olevat kohdat kukkapenkistäsi. Jos pihajuhliisi osallistuu myös lapsia, katat katteella kätevästi myös lasten leikkipaikan putoamisalustan.

Koristekivet

Koristekivet sopivat niin kasvien katteeksi kuin erilaisiin puutarha rakennelmiin kuten kivetysalueiden reunoihin, terasseille ja polkuihin. Litteät ja sileät kivet soveltuvat myös alustoille, joilla kävellään avojaloin.  Sen sijaan korkokengillä pihajuhlissasi tepastelevien kannattaa olla varovaisia, erityisesti jos kivet ovat sateen jäljiltä märkiä. Viime vuosina yhä suosituimpia ovat olleet Japanilaisessa puutarhassakin käytetyt valkoiset kivet, ja graniittinen kivimurska on puolestaan haastanut erityisesti pienillä pihoilla nurmikon. Koristekiviä löytyy useita eri kokoja ja värejä ja selkeitä kuvioita pihalle saa yhdistämällä esimerkiksi mustia ja valkoisia kiviä. Yllätä juhlijat vaikkapa kirjoittamalla pihallesi jokin juhliin liittyvä viesti!

Puutarhahiekka

Puutarhahiekkoja on muutamaa eri väriä. Turvallisen ja perinteisen keltaisen hiekan sijaan raikkautta ja lisää valoa pihalle tuo valkoinen puutarhahiekka. Lämpöä pihamaalle loihdit puolestaan punaisella graniittihiekalla. Puutarhahiekka soveltuu niin polkujen päällystämiseen, pihalaattojen saumaukseen kuin kasvien ja ruukkukasvien pinnoille tuomaan väriä. Jos pihajuhliin osallistuu myös lemmikkejä, voi olla suojata ruukkukukkien mullat ja muut puutarhaistutukset puutarhahiekalla uteliailta karvakuonoilta. Puutarhahiekalla katetut istutukset pitävät lisäksi etanat ja kotilot loitolla. Muistathan, että hiekkalattikkoon tulee käyttää puutarhahiekan sijaan erillistä leikkihiekkaa.


Kommentoi tästä.

Jätä kommentti