Vihersisustamisella eloa kämppään
Myös kasveilla voi sisustaa. Viherkasvit toimivat sisustuksessa hyvinä tilanjakajina. Esimerkiksi yksiöissä ja muissa pienissä asunnoissa tilaa voi jakaa vaikkapa sijoittamalla suuren Jukka-palmun keittiön ja olohuoneen väliin. Ruukut ovat yksi merkittävä tekijä sisustamisessa. Vaatimatonkin kasvi on näyttävä huolellisesti valitussa ruukussa.
Viherkasvit puhdistavat ja raikastavat huoneilmaa. Rakennusmateriaaleista, kuten tapeteista ja kankaista voi irrota huoneilmaan monia haitallisiakin kemikaaleja. Monet kasvit sitovat itseensä sisään tunkeutuvia pakokaasuja, saasteita sekä jopa tupakansavua. Ilmanpuhdistukseen sopivia kasveja ovat viirivehka, rönsylilja, muratti ja gerbera. Kasvit myös haihduttavat vettä ja nostavat ilmankosteutta poistamalla hiilidioksidia ja tuottamalla happea. Väripsykologit sanovat myös, että vihreä väri rauhoittaa ja lievittää stressin tunnetta.
Vihersisustaminen voi olla haastavaakin, mikäli ei ole syntynyt viherpeukaloksi. Onneksi helppohoitoisia huonekasveja on sen verran paljon, että valinnanvaraa löytyy. Jukkapalmu ja traakkipuu pärjäävät melkein missä vaan, kunhan saavat riittävästi valoa. Muita helppoja kasveja ovat kultaköynnös, mehikasvit ja muorinkukat.
Tässä helppoja hoitokasveja ja hoitovinkkejä:
Palmuvehka
Tansanialainen palmuvehka on todella helppohoitoinen viherkasvi. Sen voi sijoittaa valoisaan tai varjoisaan paikkaan eikä tarvitse kovinkaan paljon kastelua. Kesällä kasvi kannattaa kastella kerralla kunnolla ja odottaa, että multa kuivuu kunnolla ennen seuraavaa kastelukertaa.
Juoru
Juorut ovat helppokäyttöisimpiä viherkasveja. Juorut sopeutuvat monenlaisiin oloihin eli niitä voi sijoittaa niin kosteisiin paikkoihin kuin kuiviinkin sekä valoisiin, että varjoisiin paikkoihin. Kesällä Juoruja joutuu kastelemaan useasti ja suihkutuskastelu suositeltavaa.
Ruuan, kuten yrttien ja salaattien kasvattaminen on myös suosittua vihersisustamista. Myös parvekkeelle ja pihalle istutetaan innokkaasti yrttejä kukkien sijaan. Lasitetut parvekkeet käyvät kasvihuoneesta yrteille ja vihanneksille. Niissä kasvukausi voi kestää huhtikuusta lokakuuhun asti. Kuumina kesäpäivinä tuuletukseen tulee kiinnittää huomiota, muuten on syksyn sato pilalla.
Huhtikuu 15, 2010 klo 21:13
Enhän minä ole tarjoamassakaan Jukkapalmulle Norttia , haluan vaan tietää , voinko Nortata Jukkapalmun ollessa samassa huoneessa !